Jokaiselle ihmiselle on annettu jokin lahja. Eri ihmisillä on erilaisia taitoja ja vahvuuksia ja sekös on rikkautta jos mikä! Lahjakkaita eri osaamisalueella olevia taitavia ihmisiä löytyy ympäriltäni vaikka kuinka! Sekä omasta suvustani, että sukuuni linkittyneistä läheisistä ja tuttavista. Tulevaisuus näyttää, mihin Villaveijarit matkallaan yltävät, mutta varmaa on, että Villaveijareiden kautta saa moni tuoda lahjansa käyttöön ja esille.
Olen niin iloinen, että Villaveijarit ovat saaneet myös omaa musiikkia! Musiikki on itselleni erittäin tärkeä tunnelman luoja, vaikken itse sen alan osaaja olekaan. Olen kiitollinen, että olen saanut lahjakkaita musiikintekijöitä mukaan rikastuttamaan Villaveijareiden ”maailmaa” musiikillaan! Tähän vajaan vuoden mittaiselle Villaveijareiden taipaleelle on syntynyt kolme musiikkivideota.
Ensimmäinen musavideo: Sadonkorjuujuhla
Vuosi sitten, kun aloitin tekemään Villaveijareita, oli kesä ja sadonkorjuun aika. Itselleni sadon kerääminen omasta puutarhasta, sekä metsistä, on ollut tärkeä jokavuotinen juttu. Mikä rikkaus meillä kasvaa metsissä ja ihan ilmaiseksi! Myös Villaveijareille sadonkorjuu on tärkeää aikaa ja he keräsivät marjoja, sieniä ja omenoita, sekä viljaa. He myös leipoivat ja viettivät lopuksi sadonkorjuujuhlaa. Halusin sadonkorjuujuhlasta musiikillisen videokoosteen, johon kysyin mieheni veljeltä Peteltä musiikkia ja editointiapua. Ilokseni hän sävelsi ja soitti hauskan ja tunnelmallisen sävelen sekä editoi kuvistani videokoosteen.
Toinen musavideo: Villaveijareiden joulu
Joulukalenteria tehdessäni marraskuussa isänpäivän aamuna sain idean joulumusiikista! Serkkuni aviomies Jaakko Linnovaara on taitava laulujen sanoittaja ja niinpä kysyin häneltä halukkuutta sanoittaa joulubiisi Villaveijareille. Petelle kerroin ideani anoppilassa ollessamme isäinpäivänä kahvilla. Pete ja Jaakko lähtivät innolla tekemään Villaveijareille joulubiisiä ja musavideota! Julkaisimme Villaveijareiden joulu -musiikkivideon joulukuun alussa Facebook-sivuilla sekä myös YouTubessa ja Spotifyssa.
Kolmas musavideo: Mustikkasaareen
Mustikkasaareen -musiikkivideo tehtiin Villaveijarit Retkikirjan julkaisun kunniaksi. Tämä on kolmas musiikkivideo, mikä on tehty Villaveijareiden historian aikana. Mustikkasaareen -musiikkiin Jaakko teki sanoituksen kirjan ensimmäisen retken pohjalta. Pete loi taidoillaan hienon ja mukaansa tempaavan musiikin! Hän pyysi ystävältään Mertasen Mikolta, (joka on myös taitava musiikintekijä) lapsikööriä mukaan laulamaan ja niinpä heleä-ääniset Mertasen tytöt Lilja ja Lyydiä laulavat mukana taustoissa!
Neljäs musiikkivideo: Kesä missä lienetkin
Neljäs musiikkivideo syntyi ajatuksesta tehdä syysbiisi. ”Kesä missä lienetkin” julkaistiin 8.11.2021. Videolla Villaveijarit valmistautuvat talveen yhdessä luonnon kanssa, jättäen jäähyväiset kesälle. Tunnelmallinen video vie meidät takkatulen ääreen Villaveijareiden kanssa vuoden pimeimpänä aikana. Biisin on sanoittanut Jaakko Linnovaara, säveltänyt, soittanut ja laulanut Pete Laarko ja videon editoi kuvistani poikani Ville Laarko.
Musiikin tekijöistä

”Villaveijareissa minua viehättää tarinoiden ja henkilöiden ajattomuus ja kauneus, ja niitä halusin myös lauluissa välittää. Onneksi säveltäjä Pete Laarko sai näistä myös hienosti kiinni. Lastenmusiikin tekeminen oli itselleni uusi ja mieluinen haaste”, Jaakko kertoo.

”Seikkailu Veijareiden kanssa on ollut erittäin hauskaa, mutta osin myös haastavaa, ovathan hahmot niin persoonallisia, että vain paras ja aito meininki kelpaa:) Yhteinen sävel heidän kanssaan löytyi melkeinpä heti ja huomaamme olevamme samassa genressä elämänmyönteisten asioiden yhdistäessä”, Pete kertoo.

”Animaation tekeminen ei ollut kauhean hankalaa, sillä tein nuorempana paljon Lego animaatioita, ja siitä oli hyötyä tähän Villaveijareiden orkesteriin. Editointiin päästessäni nautin nähdessäni hahmojen liikkuvuuden. Olen editoinut paljon tietokoneellani, eikä se ollut hankalaa.” Näin Bensku vastasi, kun kysyin millaista oli tehdä animaatiota Villaveijareista.
Kiitos Bensku yhteistyöstä Villaveijareiden parissa! Teemme varmasti lisää juttuja yhdessä!
Todella loistava kokoonpano! Jokaisen oma lahjakkuus pääsee taiteellisessa kokonaisuudessa esille. Lämminhenkisiä ja koskettavia tarinoita:)
Kiitos Leea! On etuoikeus saada työskennellä näiden lahjakkuuksien kanssa! Musiikki on ollut ihana ja piristävä lisä Villaveijareiden maailmaan! 🙂