80-luvulla, kun olin lapsi, isäni rakensi autotallissamme puuveneen. Muistan kuinka suurella intohimolla isäni valmisti venettä. Muistan takapihalla olevat pasutusputket, joissa isä höyrytti kaaripuita. Isäni on aina ollut taitava käsistään ja jos hän jostain asiasta kiinnostuu ja innostuu, hän pystyy tekemään mitä vain!

Vene valmistui ja se oli perheellämme vuosia. Siitä tuli moottorivene, johon isä asensi ohjauslaitteet. Koska asuimme Valkeakoskella, joka on järvien ympäröimä, pääsimme veneellä vesiä pitkin seikkailemaan. Mummolani sijaitsi järvenrannalla, jossa saimme venettä säilyttää. Veneellä teimme retkiä saariin, ja yövyimme teltassa. Isäni piti myös kovasti kalastamisesta ja muistan, kuinka halusin välillä lähteä mukaan, kun isä lähti yökalaan vetämään uistinta. Muistan ne kesäyön uistelureissut, jolloin nukahdin veneen keulaan vilttien alle, isän uistellessa hiljaksiin tyynellä järvellä…

• 

Villaveijareiden veneenrakennus

Eräänä iltana isäni soitti minulle. Hän on ilolla seurannut matkaani Villaveijareiden parissa. Hän ehdotti, että tekisimme aidon savolaistyyppisen soutuveneen Villaveijareille. Isä pyysi veijareiden mitat, jotta hän pystyisi suunnittelemaan mittasuhteiltaan oikean kokoisen veneen. Innostuin ajatuksesta kuvata veneen rakentaminen isä hiiren taidonnäytteenä!

Ensin luulin, että isäni tekee veneen minulle. Myöhemmin ollessani mökillä kuvaamassa villaveijareiden laskiaisriehaa, isä ojensi tekemänsä veneen mallipiiroksen, sanoen, että siitä sitten vaan venettä rakentamaan! Häkellyin ja sanoin heti, että etkö sinä sitä teekään?! Enhän minä osaa! No, onnekseni ei isä ajatellutkaan minun sitä YKSIN tekevän. Aloimme rakentamaan venettä yhdessä, vaihe vaiheelta. Isä näytti ensin, ohjeisti ja sitten laittoi minut tekemään. Ja minä tein… ja osasin! Arvostan sitä, että isäni ei päästä minua ns. ”helpolla” ja että hän halusi minun oppivan veneenteon, vaikkakin minikoossa! Aion rakentaa itsekseni vielä toisenkin veneen!

Kuvasin joka työvaiheen isähiiren verstaassa. Välillä tein työkaluja, kuten höylän, vatupassin, puukiiloja, käsiporan ym. Isäni kävi aluksi päivittäin ohjeistamassa minua, ja lopulta selvisin työstä itsekseni. Ensimmäisistä kaaripuista tuli liian paksuja, joten isä käski vaihtamaan ne ohuempiin Ja minä tein työtä käskettyä! 😀 Leikkasin viilusta ohuempia rimoja, kuumensin ja höyrytin ne höyrykattilassa taipusiksi ja taivutin ne paikoilleen. Annoin kuivua muotoonsa, jonka jälkeen liimasin ne paikoilleen. ”Niitit” tein kuparinvärisellä kynsilakalla.

• 

• 

• 

• 

• 

• 

Omistan veneen setäni Harri Kaiholan muistolle

Sain sedältäni hyvää koivuviilua, josta saimme tehtyä veneeseen sivulaudat. Viikko siitä, kun setäni oli tuonut minulle koivuviilut, hän kuoli yllättäen sairauskohtaukseen. Hän oli isäni nuorin veli ja myös erittäin taitava käsistään. Omistan tämän veneen hänen muistolleen. Koivuviilut olivat tärkeä materiaali veneen valmistamisessa ja se että hän antoi ne minulle hetki ennen kuolemaansa, on minulle hyvin merkityksellinen asia. Kiitos Harri, lepää rauhassa. <3

•