Villaveijarit ovat olleet minulle tärkeä väline itseni ilmaisuun ja samalla oman elämäni historian läpikäymiseen. Tarinoissa on itselleni tärkeitä asioita, kuten juuret ja perinteet. Minunkin sukuni on Karjalasta kotoisin. Sekä isäni, että äitini puolen suku.
Isäni ja hänen elämänkumppaninsa Eila, ovat tehneet sukututkimusta. Sain tietää viime vuoden lopulla mielenkiintoisia asioita sukuni juurista…
KUN 80 VUOTTA SITTEN Hyökkäsi Neuvostoliito Suomen Karjalaan ja syttyi Talvisota, Karjalan asukkaiden täytyi lähteä kodeistaan sotaa pakoon. Myös isäni Mikko-papan perhe joutui lähtemään. Kun sodan jälkeen solmittiin rauha, menetettiin osa Suomen Karjalaa Neuvostoliitolle. Kaikkia Karjalan koteja ei enää saatu takaisin. Mikon perhe neuvottiin asumaan Hämeeseen. Säkkijärvestä jäi Suomen puolelle Nutikan suvun kotikylä VILLALA. Arvatkaa hämmästyinkö tätä! Eikä siinä vielä kaikki! 😀 Villalassa asuu monessa talossa isäni sukua. Perheillä on sellaisia sukunimiä kuin Metso, Pukki, Hiiri ja Myyrä. Kyllä meinasin tuoliltani pudota! Ja todella, en tiennyt näistä mitään, kun olin alkanut Villaveijareita tekemään! Tuntui hassulta ”yhteen sattumalta”! Ajatus siitä, että muutama vuosi sitten kiinnostuin neulahuovuttamisesta ja pienten eläinhahmojen huovuttamisesta, ja tarinoiden tekemisestä, joissa seikkailee hiiret ja muut metsän eläimet.
Liekö keski-iän kriisiä vai mitä, mutta kovasti tärkeää ja kiinnostavaa on tällä hetkellä katsoa taaksepäin ja nähdä miten tähän päivään on tultu. Yli sukupolvien siirtyy meille tapoja ja perinteitä, ja myös sodan jättämää ”perintöä”… Kuinka isovanhempamme ja isoisovanhempamme joutuivat jättämään kotinsa ja selviytymään , kun kaikesta oli puutetta. He selvisivät, mutta sillä oli hintansa.
Pääsin nuorimman tyttäreni kanssa mukaan elokuvaan avustajiksi, joka kertoi siitä, kun lapsia lähetettiin sotaa pakoon Ruotsiin. Näyttelin äitiä, joka saattaa lapsiaan junalle, kun he lähtevät Ruotsiin pois sodan jaloista. Voin sanoa, ettei ollut vaikea näytellä kyynelehtivää äitiä vilkuttaessa lapsilleen junan lähtiessä liikkeelle. Kokemus oli mieleenpainuva ja sai pohtimaan jälleen suomalaisia juuriani.
Suomalaisuus ja suomalaiset perinteet siivittävät myös Villaveijareiden tarinoita. Haluan tarinoissani kuvata aikaa ennen tietotekniikkaa ja kännyköitä. Sitä kiireetöntä ja perinteistä elämänmallia. Itse huomaan kaipaavani usein sitä ”vanhaa hyvää aikaa”. Heh, nyt mä kuulostankin jo KESKI-IKÄISELTÄ!! 😀 Miten ihanaa on palata lapsuuteen Villaveijareiden avulla! Nostalgia on asia, joka resonoi monissa muissakin ihmisissä. Ehkä sen tähden seuraajani koostuvatkin pitkälti +/- 40-v naisista! Kirjat on kuitenkin kategorioitu lasten ja nuorten kirjallisuuteen, mutta selvää on, että kyllä Villaveijareiden kohde ryhmä on ihan koko perhe, vauvasta vaariin! Voi kyllä olla, ettei nuoriso vielä innostu…
Palaan jälleen ”sorvin” ääreen toteuttamaan niitä ideoita, joita päähäni satelee, tai sanoisinko, mitä sydämestäni kumpuaa. Olkaa kuulolla! 🙂
Kuva alla: Vaari nuorena sotilaana Polle hevosensa kanssa kotiutumassa rintamalta. Tämä kuva liittyy itsenäisyyspäivän julkaisuun 6.12.2020
No olipas mielenkiintoisia yhteensattumia, vai onko ne sitä😊 Niin rohkaisevaa nähdä miten Jumalan johdatus ollut elämässäsi Annika!
Muistan niin elävästi, kuinka kerroit Koskikaran aulassa innoissasi huovutus-innostuksestasi ja tiesit jo silloin, että jonkin uuden edessä olet😀
No sitähän se on, Jumalan johdatusta! Kyllä niin iloinen olen tästä matkasta, johdatuksesta ja pienistä sekä suurista askeleista! 🙂
Aivan ihana kertomus. Äitini oli myös sota-aikana Ruotsiin lähdössä lappu kaulassaan, mutta mummo ei pystynyt tyttärestään luopumaan.
Juu, kyllä se on niin koskettavaa. Itku tuli minulla monta kertaa siinä näytellessäni tilannetta. Ajatuskin siitä sai palan kurkkuun, että joutuisin lähtettämään lapseni pois, vaikka se siinä tilanteessa olisikin ollut lapsen parhaaksi. Huh, on se ollut aikamoista!
Tuo sodastapaluutarina oli kyllä tosi liikuttava. Vaikka kyllä joka tarina on ollut ihana.
Kiitos! Kyllä nuo sodan aikaiset tapahtumat liikuttavat yhä. Juuremme ovat siellä kuitenkin.
Kyllä kaikella on tarkoituksensa ja elämä vie meitä osittain omalla painollaan. Minäkin monen yhteensattuman kautta asun isoisovanhempieni tilaan ennen kuuluneessa muonamiehen talossa isäni entisen kotitalon kupeessa. Juureni ovat täällä, ja täältä lähden enää vasta jalat edellä. Melkein 40 harhavuotta asuin muualla, mutta sydän toi takaisin❤️
Näin on, kaikella on tarkoituksensa! 🙂
Voi tuota vaaria hevosensa kanssa! Ja muitakin hahmoja.
Mestarisnainen olet. Juuret on Karjalasta mullakin.
Ja olen kans ollu nukenvärkkääjä. Se on maailman ihaninta hommaa.
Kiitos sulle näistä kaikista tyypeistä ja heidän seikkailuista!
Hienoa, kyllä tää on vaan niin ihanan koukuttavaa hommaa näpertää! Kiva että tykkäät Villaveijareista! 🙂