Tästä kaikki alkoi

10.01.2021 | Annika Laarko, Kirjan julkaisu, Villaveijarit, Yleinen | 2 Kommentit

Tammikuussa 2018 ostin itselleni huovutusvillaa ja neulahuovutusneuloja. Halusin opetella neulahuovuttamaan, sillä olin katsellut kuvapalvelu Pinterestistä söpöjä kuvia neulahuovutetuista eläimistä. Siitä se lähti ja olin koukussa neulahuovuttamiseen heti!

Haave Villaveijarit-kirjan tekemisestä syntyi syksyllä 2018, kun olin tehnyt ja kuvannut neulahuovutettuja eläinhahmojani. Meni muutama vuosi hautoessani unelmaani, joka kypsytteli jo odotteli aikaansa…

Alkuvuonna 2020 aloin toteuttamaan ideoita, joita nousi kuin sieniä sateella. Niitä vain pulpahteli ja ne sai minussa aikaan valtavaa iloa ja innostusta niiden toteuttamiseen. Villaveijarit alkoivat ikään kuin elämään.

Miettiessäni, miten etenen kohti unelmaani, sain hyvän vinkin avata ensin sivut someen. Pohtiessani nimeä sivuille tyttäreni kanssa, häneltä tuli muutamia ehdotuksia ja yksi niistä oli ”Annikan villaveijarit”. Tuo nimi oli heti semmoinen, mikä kuvasi parhaiten neulahuovuttamiani hahmoja, VILLAVEIJARIT!

Heinäkuussa 2020 loin Annikan villaveijarit-sivut Facebookiin ja Instagramiin. Aloin aloin jakamaan kuvia ja tarinoita villaveijareista. Myöhemmin jätin nimestä ”Annikan” pois ja nyt on käytössä vain ”Villaveijarit”.

Ensimmäiset tarinat

Ensimmäiset tarinat alkoivat sadonkorjuusta, kun Hilma, Olli, Kalle ja Mauri keräsivät vadelmia, mustikoita, kanttarelleja ja kävivät soutelemassa sekä ongella. Villaveijarit olivat mukanani omilla marjareissuilla ja retkillä. Kuvasin heitä aina tilaisuuden ja kuvauspaikan tullen. Veneretket ja soutelu kesäisellä järvellä auringon paistaessa..

Sadonkorjuukausi päättyi sadonkorjuujuhlaan, johon mieheni veli Pete Laarko sävelsi musiikin ja koosti kuvistani videokoosteen. Mieheni Palle kirjoitti sadonkorjuujuhlasta runon.

Kesä kääntyi syksyyn ja Villaveijarit varustautuivat talven varalle. Polttopuutalkoot, ja luontoretket ruskan värittämässä luonnossa… Marraskuun hiljaisuus ja harmaus, kun aurinko ei näyttäydy ja luonto odottaa lumipeitettä… Vihdoin marraskuun selkä kääntyi joulun odotukseen ja Villaveijarit valmistautuivat jouluun! Joulukalenteri oli menestys ja toi sivuilleni paljon uusia seuraajia!

Haluan kuvata Villaveijareiden elämää vuodenaikojen mukaan ja eri juhlapyhät huomioiden. On kiehtovaa miettiä elämää Villaveijareiden näkökulmasta ja luoda maailma, jossa Villaveijarit seikkailevat ja puuhastelevat perheen ja ystävien kesken. Perhe ja yhteisöllisyys näkyvät villaveijareiden elämässä. He kunnioittavat perinteitään ja juuriaan, koska ne ovat myös itselleni tärkeitä arvoja. Suomalaiset perinteet kiehtovat minua ja ne näkyvät vahvasti myös Villaveijareiden elämässä.

Erilaiset luonteenpiirteet tekevät Villaveijareista rakastettavan inhimillisiä. He iloitsevat pienistä asioita ja muistuttavat meitä siitä, että tavalliset puuhastelut ja askareet yhdessä perheen ja ystävien kanssa ovat arvokkaita. Tarinat ovat usein myös opetuksellisia.

2 Kommentit

  1. Cameron Moore

    Pretty nice post. I just stumbled upon your weblog
    and wished to say that I have really enjoyed surfing around your blog posts.

    In any case I will be subscribing to your feed and I hope
    you write again soon!

    Vastaa
    • Annika Laarko

      Hi Cameron, nice to hear that you like the world i created! Hope that you get more enjoyable moments with my ”villaveijarit” aka ”woolmates”. Stay channel! 🙂

      Vastaa

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

women's black crew-neck top

Tervetuloa Villaveijareiden maailmaan!

Hei! Olen Annika Laarko, Villaveijareiden tekijä. Olen myös perheenäiti, vaimo ja yrittäjä. Tässä blogissa kerron enemmän myös itsestäni ja työstäni Villaveijareiden parissa. Näiden nettisivujen kautta voit lukea uusimmat artikkeli-kirjoitukset ja pääset myös verkkokauppaan tutustumaan ja tilaamaan tuotteita, sekä facebookin Villaveijarit-sivuille lukemaan uusimmat tarinat! 

Kiitos että vierailet sivuillani!

                                                                                         -Annika Laarko

Ota yhteyttä!

Annika Laarko
045 630 4420
annika.laarko@gmail.com