Joulukalenteria aloin valmistelemaan ja kuvaamaan jo lokakuussa 2020. Aloitin pipareiden leivonnasta tekemällä ensin pienet piparkakkumuotit. Ja jotta pääsisin kunnolla joulutunnelmaan, tein piparit oikeasta piparkakkutaikinasta. (Ja myös sen vuoksi, että sain niistä aidon näköisiä!) Voitte kuvitella että kyttäsin pieniä sormenpään kokoisia pipareita nenä kiinni uuninlasissa, jottei ne pala!! ;D Piparin tuoksu ja joulumusiikki virittivät hyvin joulutunnelmaan! 😀

Aluksi olin ajatellut tehdä kalenterin niin, että julkaisisin päivittäin 1-2 jouluaiheista Villaveijari kuvaa. No, se muuttui aika nopeasti, koska kuvia tuli monta yhdestä aiheesta, ja visio tarinallisesta joulukalenterista voimistui. Joulukalenteria oli ihana tehdä. Valmistin kaiket illat erilaisia rekvisiittoja, mitä tarvitsin kuvauksiin. Ideoita syntyi vauhdilla ja elin todellisessa flow-tilassa!! Tarkoitus oli saada kaikki materiaali valmiiksi ja kuvatuksi joulukuun alkuun mennessä, jotta minun ei tarvitsisi kuin aamuisin vaan julkaista kyseisen päivän luukku. Tavoitteessa onnistuin melkein… Nälkä kasvaa syödessä ja tarinat tässä tapauksessa. Koska olen impulsiivinen ihminen, niin idean päsähtäessä päähäni se on pakko toteuttaa! Näin kävi aika monta kertaa, kun lisäideoita ”luukkujen” tarinoihin sateli…

Ideasta toteutukseen

Pyhäinpäivän julkaisuun piti äkkiä tehdä ullakko, mistä Hilma hakee Vaarin tekemän adventtikynttelikön! Ullakko itsessään inspiroi ja keksin tarinaan vielä vanhan valokuva-albumin, jota Hilma jää katselemaan… Ja sekin piti toki tehdä.

• 

Itsenäisyyspäivän julkaisu piti alunperin olla ”vain” lipunnosto, mutta ajatus muorista ja vaarista sotaveteraaneina tuli niin vahvasti, että oli pakko tehdä kuva nuoresta vaarista sotamiehenä. Etsin kuvia sota-ajan asuista ja leikkasin vanhoista harmaista housuistani kangasta, josta ompelin puvun. Poikani Ville halusi tehdä sille kiväärin ja hienon tekikin! Tarinan synty sai minussa vahvoja tunteita aikaan ja kyynelehdin monta kertaa sitä tekiessäni.

• 

Ihmeellistä johdatusta

Eräänä aamuna mietin, että haluaisin tehdä villaveijareille aidon näköisen joulukuusen. Minulla oli kaupasta ostettuja minikuusia, mutta niiden muovisuus häiritsi. Mietin kuumeisesti mikä havukasvi olisi tarpeeksi pienineulaista tähän tarkoitukseen. Googlettelin ja etsin ja löysin sopivan! RIEDENLIEKO! Nyt oli enää löydettävä kyseinen kasvi… helpommin sanottu kuin tehty, sillä minulla ei ollut harmainta aavistusta mistäpäin sitä lähtisin etsimään.

Vein tyttäreni jumpaan ja ajattelin, että nyt minulla on 1.5h aikaa käydä etsimässä kyseistä kasvia. Noustessani autoon huokaisin lapsen lailla Taivaan Isälle, että minnes päin ajetaan… Sen kummemmin miettimättä, ajelin vanhaan tuttuun ulkoilupaikkaan, joka sijaitsi muutaman kilometrin päässä. Ja uskokaa tai älkää, mentyäni kyseistä ulkoilureittiä n.10 metriä, katseeni osui vasemmalla puolella polkua riedenliekoa kasvavaan rinteeseen!! En todellakaan tiennyt tästä, koska en koskaan aikaisemmin ollut edes tietoinen koko riedenlieko-kasvista. Vau mitä johdatusta!! Jälkeenpäin metsissä kulkiessani olen katsellut maastoa sillä silmällä, enkä ole törmännyt siihen muualla. Riedenlieko osottautui erittäin hyväksi tähän tarkoitukseen, koska kuivuessaan se ei varista. Tapaus sai minut ajattelemaan, että kokemassani intuitiossa on jotain minua suurempaa tarkoitusta.

• 

• 

Toinen vahva johdatus liittyy julkaisuun, jossa Karjalan serkut tulevat junalla. Olin ensin ajatellut jakaa jouluaaton tapahtumat muutamalle päivälle, muttei se tuntunutkaan hyvältä idealta, kun halusin asioiden tapahtuvan reaaliajassa. Joten viikkoa ennen joulua sain idean tehdä tarinan siitä, kun Hilma menee isän kanssa serkkuja vastaan junalle. Joten nyt minun piti rakentaa höyryveturi+ junavaunut! Katsoin, että minulla oli 2 päivää aikaa toteuttaa ideani! Aloin kiiruusti tekemään junan vaunuja, sillä mielessäni oli kuva siitä, missä täti ja serkut nousevat junasta. Tekiessäni junan vaunuja, mieheni oli käymässä Tampereella eräällä kirpputorilla. Yhtäkkiä häneltä tuli kuvaviesti, jossa oli aidon näköinen höyryveturi! Mittasuhteetkin oli melkein kohdillaan, eikä hintakaan ollut paha!! Jes! Olin jättänyt veturin teon viimeiseksi ja tuskaillut jo valmiiksi sitä, etten meinaa ehtiä… No, eipä tarvinnut tehdä!

• 

Vaikka mielelläni teen kaiken itse, niin välillä joku kirpparilöytö on oikein tervetullut! Esimerkiksi Keuruulta yhdeltä kirpputorilta löytyi pieni rukki! Rukki inspiroi minua tekemään tarinan ”Mistä lanka tulee?” Tai sokean Helgan kotimökin bongasin kälyni pihamaalta viime kesänä ja sain lainata sitä kuvauksiin. Siihen tarinaan tein itse kaivon ja vesisaavin.

• 

• 

Tarinoiden synty

Joulukalenteriin tulevat tarinat kirjoitin saman päivän aamuna, kun julkaisin kulloisenkin luukun. Yhtä poikkeusta lukuunottamatta, en ollut miettinyt tarinan sisältöä tarkemmin. Improvisoin ja annoin luovuuden virrata!

Välillä oli tilanteita, etten meinannut keksiä, miten tarinasta saisi kiinnostavan. Tämmöinen tilanne oli esimerkiksi luukun 14 -kynttilänvalua-julkaisun aamuna. Kuvat kynttilän valamisesta olin kuvannut jo lokakuun lopussa. Katsellessani kuvamateriaalia sinä aamuna, päässäni löi tyhjää… Huokaisin syvän huokauksen ja mietin, onko luovuuden hanat mennyt tukkoon stressistä? Päätin ensin lukea netistä, mitä tietoa kynttilän valusta löytyy. Sitten aloin vain kirjoittamaan ja luovuudenhanat aukesivat! Tulin viimeiseen kuvaan, jossa Olli katselee orrella kuivumassa olevia kynttilöitä. Kirjoitin kuvatekstiin näin:

Olli katsoo kasvavia kynttilöitä ja niiden rosoista pintaa. Kynttilä vahvistuu kastaessa kerros kerrokselta. Osa on vähän muhkuraisia, koska kynttilämassa pääsi liikaa jäähtymään. Jokainen on kuitenkin uniikki yksilö. Kaunis sellaisena kuin on. Olli ajattelee, että jos hän olisi kynttilä, niin minkälainen hän olisi? Hän miettii, että silloin kun hänen vanhemmat menehtyivät ja hän jäi orvoksi, oli hän kuin tuo ohut ja hento kynttilän alku. Mutta hänen onnekseen Villaveijarit ottivat hänet omakseen ja hän sai vahvistua. Ollia lämmittää ajatus, että hänet on kastettu liemessä, jossa on paljon rakkautta, armoa ja hyväksyntää! Ja se liemi ei ole päässyt jäähtymään!

Tuossa hetkessä tein Ollista hiiriperheeseen adoptoidun lapsen. Näin yhtäkkiä kynttilän valamisessa vertauskuvan ihmisiin liittyen. Nimittäin jos kynttilämassa pääsee liikaa jäähtymään, kynttilöistä alkaa tulla epätasaisia. Me ihmiset ollaan kuin kynttilän sydänlankoja, joita kastetaan elämän monessa liemessä. Välillä tulee muhkuroita, mutta kuitenkin jokainen on täydellinen juuri sellaisena kuin on!